Etävalmistujaisjuhlat ja kiitos kuluneesta vuodesta
Kiireisen syksyn viimeiset työpäivät alkavat olla käsillä ennen joululomalle lähtemistä. Hanketiimi on työstänyt kuumeisesti keväällä 2021 päivänvalon näkevää Virtaa monikulttuuriseen ohjaukseen – koulutuksen tulokset -julkaisua ja saattanut loppuun Virtaa monikulttuuriseen ohjaukseen täydennyskoulutuksen 3. moduulia.
14.12. järjestettiin Virtaa monikulttuuriseen ohjaukseen -täydennyskoulutuksen etävalmistujaisjuhlat.
Ohjelmassa oli muun muassa mielenkiintoisia puheenvuoroja Diakonia-ammattikorkeakoulun yliopettajalta Marja Katiskolta ja hankkeen ohjausryhmässä toimivalta, Suomi-Syyria-ystävyysseuran puheenjohtajalta Mania Alkhatibilta. Lisäksi kuultiin opiskelijoiden puheenvuoroja, ja loppuhuipennuksena onnittelimme kaikkia todistuksensaajia.
Joulukuussa todistuksen sai yhteensä 33 opiskelijaa, joista 23 suoritti koko 15 opintopisteen kokonaisuuden. Osa opiskelijoista täydentää vielä opintojaan ensi vuoden alussa.
Tammi–maaliskuussa koulutuksen koko laajuudessaan suorittaneilla on vielä mahdollisuus suorittaa 1–3 opintopistettä ohjauksen erityiskysymyksiä -moduuleita. Näissä moduuleissa käsitellään uskontolukutaitoa, tulkin kanssa toimimista ja sosiaaliturvan erityiskysymyksiä.
Hanketiimi toivottaa ihanaa ja rentouttavaa joulunaikaa ja kaikkea hyvää vuodelle 2021.