Tervetuloa mukaan seuraamaan Virtaa ohjaukseen -hankkeen ajankohtaisia asioita
Hanke käynnistyi virallisesti 1.2.2019. Tällä hetkellä hanketiimin kiireisenä pitää 15 opintopisteen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja moduulien sisältöjen rakentelu. Koulutus rakentuu kevään 2019 aikana ja ilmoittautuminen koulutukseen avataan elokuussa.
15 opintopisteen täydennyskoulutuksen lisäksi hanketiimissä suunnitellaan myös kaikille avoimia koulutusiltapäiviä, joissa käsitellään hankkeen keskeisiä teemoja: kielitietoisuutta, ohjaustyön ammatillisuutta ja ohjaustyön menetelmiä. Näiden koulutusiltapäivien tarkemmat sisällöt ja aikataulut päivitetään sivuille mahdollisimman pian. Ensimmäinen koulutusiltapäivistä toteutuu lokakuussa 2019.
Hanketiimi esittäytyy
Virtaa ohjaukseen -hanke aloitti toimintansa helmikuussa 2019. Dynaaminen hanketiimi ei kuitenkaan ole ensimmäistä kertaa monikulttuurisuusteemojen äärellä. Pia, Hanna, Ahmed ja Susanna ovat työskennelleet yhdessä hanketoiminnan puolella jo vuodesta 2016. Edellisessä Jypot-hankkeessa pyrittiin sujuvoittamaan maahanmuuttajien työelämäpolkuja, kiinnittymistä työelämään sekä kielen oppimista starttivalmennusten avulla. Toisena osatavoitteena jo päättyneessä hankkeessa oli verkostoyhteistyön kehittäminen.
Uudessa Virtaa ohjaukseen -hankkeessa hanketiimi pääsee haastamaan osaamistaan ja luomaan kokonaan uutta 15 opintopisteen täydennyskoulutusta ja pedagogista mallia monikulttuurista ohjaustyötä tekeville tai siitä kiinnostuneille.
Lue lisää tiimiläisistä:
Virtaa ohjaukseen -hankkeen projektipäällikkö Pia on pitkän linjan hankeosaaja. Projektipäällikön työn ohella hän myös osallistuu Diakin TKI-toiminnan kehittämiseen sekä hankevalmisteluihin. Hanketiimissä Pia tunnetaan loistavana ja kannustavana tiiminvetäjänä, jolla on kaikki langat käsissä.
Hanna on Diakin suomen kielen ja viestinnän sekä suomi toisena kielenä -opettaja. Opetustyön lisäksi Hanna on ollut mukana useissa Diakin hankkeissa ja toiminut muun muassa kielten ja viestinnän vastuuopettajana sekä kouluttajana erilaisissa täydennyskoulutuksissa. Hanna on nopea kirjoittaja, jonka intohimona on epäselvien asioiden selkeyttäminen ja punaisen langan löytäminen.
Ahmed on Diakin alumni, asioimistulkki (AMK) vuodelta 2014. Hanketyön lisäksi Ahmed toimii Diakissa toisen työkielen tuntiopettajana ja oman äidinkielen opettajana. Vahva kieli- kulttuuri-, tulkkaus- ja viestintäalan osaaminen tekevät Ahmedista sekä loistavan kouluttajan että osaavan hanketiimin jäsenen. Ahmed tuo rauhallisen ja neuvottelevan työskentelyotteensa mukana niin hanketiimin toimintaan kuin opetukseenkin.
Susannan ydinosaamista tässä hankkeessa ovat ohjausmenetelmät ja ohjausosaaminen. Hänellä on osallistavan kehittämisen ja kansalaislähtöisten menetelmien osaamista. Susanna johdattaa kysymyksillään hanketiimin pohtimaan ja kehittämään uusia menetelmiä. Susannan positiivinen asenne tarttuu helposti koko hanketiimiin ja virittää porukkaa ideoimaan ja innovoimaan.
Teksti: Hanna Hovila